Havahduin tässä parisen päivää sitten, että mullahan on blogi! Toki siis sen olemassaolon aina tiesin ja muistin, jotenkin olin sen mielessäni haudannut ja vielä taputellut mullan päältä tiiviiksi ja tasaiseksi. Tajusinpa kuitenkin, että miks en herättäis tätä takaisin ihmisten tietoisuuteen.
Tällä blogilla on ilmeisesti ikää jo viitisen vuotta. Silloin jo yllättävästi osasin valita blogille oikean nimen. Sopii tämän päivän elämäntilanteeseeni ihan hyvin.
Viiteen vuoteen mahtuu paljon. Vielä silloin asustelin enemmän isäni luona kuin äidin. Nyt minä olen äiti, avomieheni on isä ja elämäni tärkeimmän henkilön virkaa toimittaa rakas tyttäreni Saaga. Viisi vuotta sitten opiskelin ammattikoulussa ja lukiossa täysin tietämättä, mihin elämä mut vie tulevaisuudessa. Toki vielä kaksi vuotta sitten luulin jatkavani samassa oravanpyörässä hamaan tulevaisuuteen saakka, mutta toisin (onneksi) kävi.
Viimeisen vuoden aikana olen oppinut paljon itsestäni ja maailmasta. Olen saanut uuden työmahdollisuuden, sitä jatkan koko loppuikäni, eikä siitä tarvitse jäädä eläkkeelle. Sen työn myötä olen tutustunut todella, todella moneen mulle ennestään tuntemattomaan henkilöön, joista muutamasta on tullu mulle superläheisiä.
 |
| 💚 |
Lisäks oon kehittynyt itse ihmisenä valtavasti. Oon aina pitäny itteeni optimistina, mut nyt oon havainnu itsessäni vahvempaa kykyä suhtautua asioihin positiivisemmin, konfliktitilanteissa yritän pohtia kaikille parasta ratkaisua ja pyrin aina ymmärtämään jokaisen näkökulman asioihin. Tällä tavalla mun ajatuksissa vallitsee rauha ja innostus, vaikkakin mulla on tietysti myös huonoja päiviä. Sellaisina mun on parempi pysyä kotona ja jos oon tekemisissä muitten ihmisten kuin perheeni kanssa, en anna mun huonon päivän pilata kenenkään toisen päivää.
Tosiaan mun ammattini paperilla on parturi-kampaaja, mutta työskentelen hyvinvointialalla tällä hetkellä osa-aikaisesti. Äiti olen 24/7. Se on ihanaa, yllätyksellistä, mutta myös välillä raskasta ja uuvuttavaa. Mun duuni onneks mahdollistaa mulle vapaapäivän just sillon kun mä haluan ja voin tehdä töitä missä ikinä tahdonkin. Paras paikka tehä töitä on tietysti koti. Siellä oon heti mun lapsen saatavilla, ei tartte murehtia ajatusta "aina oon pois mun lapsen luota töiden takia". Mä rakastan mun duunia just siks, koska voin antaa lämpöä ja rakkautta mun lapselle heti kun kumpikin sitä tarvitsee.
Kiitän sua, kun jaoit sun aikaasi mun ajatusten kanssa tämän hetkisen. Ens kertaan!
😘 ~ Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti